Julkaistu blogina Verkkouutisissa 11.4.2020
Monet meistä ovat viettäneet perheen kanssa aikaa enemmän kuin koskaan aiemmin.
Oma pieni koululaiseni muistaa luultavasti koko elämänsä ajan sen kevään, jolloin kouluun ei saanut mennä ja luokan kanssa puhuttiin meets- puheluita vaatehuoneessa, sallitun peliajan ollessa noin 10 tuntia päivässä. Teini taitaa muistaa koko kevään kestäneen kotiarestin.
Tuntemiani aikuisia yhdistävät esimerkiksi vessapaperijahti, Uudenmaan sulku, etäkoulun fasilitointi, suunnitelmien peruuntuminen sekä huoli omasta ja läheisten terveydestä ja pärjäämisestä. Yli 70- vuotiaita yhdistää lähipiirissäni kokemukset karanteenimaisissa olosuhteissa elämisestä ja paheksuvista katseista kaupoissa ja ulkona.
Monille huolet ovat vakavampia. Yllättävä lomautus- tai irtisanomisilmoitus, oman firman konkurssi tai viikossa kaikonneet asiakkaat muuttavat elämän hetkessä. Voi tuntua, että seinät kaatuvat päälle, yksinäisyys ahdistaa ja ongelmat kärjistyvät. Osa meistä kohtaa vieläkin vakavampia murheita. Perheenjäsenen mielenterveyden järkkyminen, koronan sairastaminen sekä lähelle tuleva kuolema ovat joillekin meistä tässä kriisissä totta, eivätkä uhkakuvia.
Aikalaiskokemukseen liittyy kaiken hirvittävyyden keskellä myös joitakin hyviä asioita. Toimintojen uudelleenjärjestäminen ja digitalisaation hyödyntäminen ovat edenneet uskomattomalla tavalla. Verkkoon siirtyivät vilauksessa kokoukset, opetus, hengailu ja jopa isot yleisötilaisuudet. Esteettömyys on saanut uuden sisällön.
Jotkut eivät pääse osallistumaan verkossa oleviin tapahtumiin tietoliikennehaasteiden vuoksi. Mutta erittäin iso joukko ihmisiä pääsee nyt osallistumaan paremmin kuin aikaisemmin. Esimerkiksi lapsia kotona hoitavat, liikuntarajoitteiset tai ilman autoa syrjäseuduilla olevat pääsevät sellaisiin tilaisuuksiin, joihin aiemmin oli vaikeaa tai mahdotonta lähteä.
Eri ammattiryhmille jää myös vahva kokemus poikkeusajan toiminnasta. Tämä kriisi vaikuttaa ja muuttaa lähes jokaisen ammattiryhmän työtä eikä entiseen ei ole paluuta. Parhaat asiat ja käytännöt tulevat jäädäkseen, huonot toivottavasti unohdetaan armeliaasti. Myös suhtautuminen viruksiin ja pandemioihin muuttuu pysyvästi. Yhteisen ajan ja läsnäolon arvostus kasvaa.
Kodin, perheen ja läheisten merkitys kriisissä korostuu, hyvässä ja pahassa. Toisten voinnin kysyminen ja avun tarjoaminen ovat tämän kevään kauniita asioita. Monet meistä ovat viettäneet perheen kanssa aikaa enemmän kuin koskaan aiemmin. Sekin kasvattaa ja antaa monenlaista ajattelemisen aihetta.
Ihmisten selviytymisstrategiat ovat yksilöllisiä. Jotkut meistä skannaavat kaikki mahdolliset uutiset, toiset muuttuvat puuhakkaiksi kotona ja osa järjestelee mieltään mietiskelemällä ja lukemalla. Päivärytmi ja arjen askareet auttavat monia saamaan hallinnantunnetta elämäänsä. Kriisin lisäksi elämässämme ovat tavallisen elämän ilot ja murheet, jotka saavat nyt nekin uudenlaisia mittasuhteita ja painoarvoa. Tämä kriisi on jokaiselle meistä mahdollisuus oppia itsestämme ja tarkastella omia arvojamme ja käyttäytymistämme. Joudumme ja saamme pyytää apua toisiltamme, viranomaisilta ja monilta muilta auttavilta tahoilta. Avun pyytäminen nyt ei ole heikkouden merkki vaan sen, että haluaa selviytyä.
Selviytyäksemme tästä aikalaiskokemuksesta tarvitsemme toivoa. Tarvitsemme sitten kun- unelmia. Näyn, joka auttaa meitä yksilöinä tämän ajan yli eteenpäin. On hyvä muistaa, että psyykkinen kestävyys usein lisääntyy iän ja elämänkokemuksen myötä. Nuorilla joustavuus, itsesäätely ja suhteellisuudentaju ovat vasta kasvamassa. Etenkin nuoret tarvitsevat kirkkaan toivon kuvia. Näitä toivon polkuja jokainen voi tallata sekä omassa mielessään että lähiympäristössään. Meillä on polku edessämme, voimme luottaa siihen. Se saattaa olla mutkainen ja pimeä, mutta se ei katkea. Voimme luottaa huomiseen ja elämän jatkumiseen.
