Kirjoittanut Kristiina Kokko
20.10.2008 08:14
Yllättäen en saanut viime yönä unta. Tätä ei tapahdu todellakaan usein, joten tapahtunutta on syytä analysoida vähän. Yöllä on aikaa ajatella ja mietin mitä pitäisi tehdä nousevan polven hyväksi. Itse nautin valtavasti nuorena erilaisista harrastuksista. Jälkeenpäin saattaa myös huomata, että erittäin monelle harrastus oli sysäys aihetta sivuaviin opintoihin tai muutoin ponnahduslauta työelämään. Harrastuksista sai myös ystäviä, toiset säilyivät vähemmän aikaa ja toiset ovat ystäviä vieläkin.
Soisin että kaikilla lapsilla olisi mahdollisuus harrastaa niin paljon kuin sielu sietää. Tämä ei tietenkään onnistu kaikkein vähävaraisimpien lasten kohdalla. Sosiaalitoimi maksaa jokaiselle lapselle yhden taipumusta vastaavan harrastuksen. Apua, jos joku lapsi ei voi aloittaa partiota koska on jo karatessa tai joku ei voi mennä lätkäseuraan koska on jo viulutunneilla. Tähän on pakko saada muutos. Asiaa kannattaisi varmaan pohtia ihan kunnissakin, miettiä maksavatko harrastukset kuitenkin itsensä takaisin ajan mittaan, väitän että maksavat. Ideoin lisäksi vähän sellaista säätiötä, joka voisi tulla hätiin silloin kun perheen varat eivät riitä. Vaikkapa taitoluisteluharrastus tai ratsastus voivat olla liian kalliita vaikka kunta maksaisikin perusmaksut ja silloin voisi rientää apuun Vähävaraisten lasten harrastusten tuki - säätiö. Katsotaan mihin tämän idean kanssa päädytään!
