
Kirjoittanut Kristiina Kokko 20.10.2008 08:14
Yllättäen en saanut viime yönä unta. Tätä ei tapahdu todellakaan usein, joten tapahtunutta on syytä analysoida vähän. Yöllä on aikaa ajatella ja mietin mitä pitäisi tehdä nousevan polven hyväksi. Itse nautin valtavasti nuorena erilaisista harrastuksista. Jälkeenpäin saattaa myös huomata, että erittäin monelle harrastus oli sysäys aihetta sivuaviin opintoihin tai muutoin ponnahduslauta työelämään. Harrastuksista sai myös ystäviä, toiset säilyivät vähemmän aikaa ja toiset ovat ystäviä vieläkin.
Soisin että kaikilla lapsilla olisi mahdollisuus harrastaa niin paljon kuin sielu sietää. Tämä ei tietenkään onnistu kaikkein vähävaraisimpien lasten kohdalla. Sosiaalitoimi maksaa jokaiselle lapselle yhden taipumusta vastaavan harrastuksen. Apua, jos joku lapsi ei voi aloittaa partiota koska on jo karatessa tai joku ei voi mennä lätkäseuraan koska on jo viulutunneilla. Tähän on pakko saada muutos. Asiaa kannattaisi varmaan pohtia ihan kunnissakin, miettiä maksavatko harrastukset kuitenkin itsensä takaisin ajan mittaan, väitän että maksavat. Ideoin lisäksi vähän sellaista säätiötä, joka voisi tulla hätiin silloin kun perheen varat eivät riitä. Vaikkapa taitoluisteluharrastus tai ratsastus voivat olla liian kalliita vaikka kunta maksaisikin perusmaksut ja silloin voisi rientää apuun Vähävaraisten lasten harrastusten tuki - säätiö. Katsotaan mihin tämän idean kanssa päädytään!
Kirjoittanut Kristiina Kokko 06.10.2008 19:59
Lauantaina 4.10. järjestimme vaalitiimini kanssa romunkeräystalkoot Töölössä. Jo ensimmäinen tunti antoi osviittaa siitä, että rojua on tulossa. Katso video...
Pieni lehti-ilmoitus Töölöläinen-lehdessä oli paljon tehokkaampi kuin osasimme odottaa. Tavaran kyyditys piti organisoida uudelleen. Kuten kuvista näkyy, niin tavaraa tuli iso peräkärryllinen, ja yksi autolastillinen lajiteltiin ja vietiin suoraan kierrätyskeskukseen.
Kiitokset kaikille talkoisiin osallistujille!
Kirjoittanut Kristiina Kokko 02.10.2008 20:26
Pakkohan tässä on kirjoittaa tapauksesta Johanna Korhonen tai siis oikeastaan tähän tapaukseen liittyvistä ilmiöistä. Jotenkin en vaan voi kuvitella, että ketään kiinnostaa toisen ihmisen seksuaalinen suuntautuminen. Eikös tärkeintä ole rakkaus. Kuka meistä on sellaisessa asemassa että voi asettaa ihmisen välisen rakkauden paremmuusjärjestykseen? Ja miten se liittyy mitenkään työelämään? Tuntuu, ettei tällaista voi tapahtua - edes teoriassa - tässä maassa ja tällä vuosituhannella.
Kirjoittanut Kristiina Kokko 26.09.2008 21:05
Tänään olin elämäni ensimmäisessä päiväkodin kehityskeskustelussa. Lapseni ovat tähän saakka olleet perhepäivähoidossa, joten en ole päässyt tutustumaan tähän ilmiöön käytännön tasolla, korkeintaan pedagogisissa julkaisuissa. 70- luvun lopuusa - 80 luvun alussa kun itse olin päivähoidossa, ei luonnollisesti tällaisiin keskusteluihin törmännyt. En kyllä päässyt eskariinkaaan. Oi niitä aikoja!
Sivu 1 / 2
<< Alkuun < Edellinen 1 2 Seuraava > Loppuun >>© 2008 Kristiina Kokko